RuutiGaala huipentui uuden nuorisoneuvoston valintaan – RuutiBudjetista jaettiin 150 000 euroa nuorten valitsemiin kohteisiin

Helsinki juhli nuorten vaikuttamista RuutiGaalassa Suvilahden Tiivistämössä 3.12. Illan aikana palkittiin nuorten vaikuttamismahdollisuuksia edistäneitä tahoja sekä julkistettiin 150 000 euron RuutiBudjetista nuorten valitsemiin kohteisiin jaetut rahasummat. Gaala huipentui Helsingin nuorisoneuvoston vaalien tuloksen julkistamiseen. Nuorisoneuvostoon valittiin nyt ensimmäistä kertaa 30 edustajaa kaksivuotiselle kaudelle.

Kulunut vuosi on ollut nuorten vaikuttamistoiminnan kannalta menestyksekäs. Tämän huomioivat myös RuutiGaalassa puhuneet apulaispormestarit Nasima Razmyar (kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala) ja Pia Pakarinen (kasvatuksen ja koulutuksen toimiala). Razmyar toi esiin, että nuorten osallistuva budjetointi RuutiBudjeti järjestettiin tänä vuonna jo seitsemännen kerran, ja nuorten hienon esimerkin viitoittamana toteutettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös osallistavan budjetoinnin äänestys koko kaupungin tasolla. Pakarinen puolestaan huomioi, että Helsingin nuorisoneuvoston osaaminen ja vaikutusvalta ovat lisääntyneet merkittävästi viimeisen parin vuoden aikana. Hän korosti sekä nuorisoneuvoston että oppilas- ja opiskelijakuntien asiantuntijuutta toimialan palvelujen kehittämisen kannalta.

RuutiGaala huipentui Helsingin nuorisoneuvoston vaalien tuloksen julkistamiseen. Nuorisoneuvostoon valittiin 30 jäsentä kaudelle 2020-21. Nuorisoneuvostoon tulivat valituiksi August Kiattrakoolchai, Inka Karlsson, Nella Salminen, Jimi Joutsio, Kukka Luukanen, Alma Rantalaiho, Verneri Hirn, Iris Kässi, Lana Bulatova, Lauri Pyykkö, Hugo Dahlberg, Waleed Ahmed, Miro Maaranen, Ahmednur Farah, Jenni Ahonen, Jemina Sandell, Kiti Kuortti, Lumia Pesonen, Niko Partanen, Oona Sainio, Jenny Vu, Sampo Hallivuori, Elo Umukoro, Olivia Sorvari, Victor Ocampo, Max TalviOja, Aisha Mahmood, Katja Legeza, Joel Helin ja Elias Mustamand.

Vaaleissa annettiin kaiken kaikkiaan 9396 ääntä ja äänestysprosentti oli 35,4%. Äänioikeutettuja olivat kaikki vuosina 2002–2006 syntyneet helsinkiläiset.

RuutiGaalassa palkittiin 12 koulua ja oppilaitosta erinomaisesta äänestysaktiivisuudesta. Koulujen ja oppilaitosten oppijat osallistuivat RuutiBudjetti- ja OmaStadi-äänestyksiin sekä nuorisoneuvoston vaalien äänestyksiin. OmaStadi oli suurin julkisen sektorin järjestämä sähköinen äänestys Suomessa ja OmaStadin kokonaisäänestysprosentti oli n. 8%, mutta kouluissa ja oppilaitoksissa OmaStadin äänestysprosentti kipusi 31 %:iin.

RuutiBudjetista rahaa mm. ympäristön hyväksi, groomingia vastaan sekä nuorten tapahtumiin

Gaalassa julkistettiin 150 000 euron RuutiBudjetista nuorten ideoimille ja valitsemille kohteille jaetut rahasummat. Teemoissa korostuivat nuorten itsemääräämisoikeus sekä ympäristöteemat. Tukea saivat mm. groomingin vastainen MITÄ JOS SUN MUTSIS NÄKIS -kampanja, nuorten voimavaroja ja turvataitoja vahvistava Nuorten omat rajat ja turvallisuus -kampanja sekä nuorten ideoima Itämeri puhtaaksi -festivaali. Lisäksi  tukea saivat mm. useat nuorten omat tapahtumat.

Ruuti
6 kuukautta sitten
[fbcomments]