Jokaiselle nuorelle vähintään yksi kesätyö elämässä.

Kirkkonummen kunta tarjoaa jokaiselle 9.luokkansa päättävälle nuorelle automaattisesti kesätyöpaikan ja työsuhde kestää kaksi viikkoa ja palkka tältä ajalta on 375 euroa. Työtehtäviä ovat esimerkiksi vanhus­ten­hoidon, lastenhoidon, siivouksen ja kunnossapidon tehtävissä. Minun mielestäni myös Helsingissä pitäisi olla tällainen järjestelmä, että jokaiselle nuorelle tarjotaan automaattisesti nuoruudessa edes yksi kesätyöpaikka, sillä kesäseteli ei takaa sitä, että jokainen saisi kesätyöpaikan.

Joel AJ Helin Helsingin nuorisoneuvostosta.

Sijainti:
Helsinki
Tila:
PROCESSED
Vastaus:

Hei Joel,

kiitos aloitteestasi, jossa esität, että Helsingin kaupungin tulisi tarjota kesätyöpaikka kaikille peruskoulun yhdeksännen luokan päättäville nuorille.

Palkkaamme kesätyökaudella touko-syyskuussa normaalisti noin 4 000 kesätyöntekijää ja vuosilomansijaista, joista noin 1 200 on nuoria. Peruskoulun päättämisikäisille, eli 16-17 -vuotiaille nuorille tarjoamme yhteensä 900 erilaista kesätyöpaikkaa. Siisti kesä! -hankkeessa on tarjolla noin 250 tehtävää 16-20-vuotiaille. Nuorten panos kaupungin palveluiden pyörittämisessä kesäkaudella on erittäin tärkeä.

Erityisenä tavoitteenamme on tarjota nuorille mahdollisuus ensimmäiseen kesätyökokemukseen. Koska kaupungin omia kesätyöpaikkoja on vain rajallinen määrä, jaamme helsinkiläisten koulujen yhdeksäsluokkalaisille oppilaille 300 euron arvoisia kesäseteleitä. Vuosittain lähes 5 500 yhdeksäsluokkalaista voi hakea kesätöitä kesäsetelin avulla.

Kaupunki on yksi maan suurimmista nuorten kesätöiden tarjoajista. Meille on tärkeää, että nuorten kokemus kaupungin kesätöistä on onnistunut. Pyrimme tarjoamaan mielekkäitä tehtäviä ja perehdyttämään kesätyöläiset niihin huolellisesti. Haluamme, että työntekijät tietävät, mitä heiltä odotetaan. Olemme työnantajana sitoutuneet vastuullisen kesätyön periaatteisiin. Edellä mainituista tavoitteista kiinni pitäminen ei enää olisi mahdollista, mikäli nelin- tai viisinkertaistaisimme nuorille tarjottavien kesätyöpaikkojen määrän.

Pidän lisäksi tärkeänä, että nuoret saavat kokemuksen työpaikan hakemisesta. Työpaikan etsiminen, hakemuksen täyttäminen ja haastatteluun osallistuminen kerryttävät taitoja, joille on tarvetta myöhemmin työelämässä. Automaattisesti tarjottavan työpaikan myötä tämä vaihe jäisi kesätyökokemuksesta kokonaan pois.

Olemme viimeisen puolen vuoden aikana saaneet useita nuorten kesätöihin liittyviä nuorten aloitteita esimerkiksi kesätöiden ikärajoihin liittyen. Palautteet ovat meille tärkeitä, sillä niiden avulla kehitämme kesätöidemme tarjontaa. On lisäksi todella hienoa, että te nuoret olette kiinnostuneita kesätyömahdollisuuksista, ja haluatte jo varhaisessa vaiheessa kerryttää työkokemusta.

Kiitos aktiivisuudestasi ja hyvää kevään jatkoa.

Lisätiedot Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36027 henri.kahonen(a)heI.fi

Jan Vapaavuori
pormestari

Heli Kinnula
suunnittelija
Kulttuurin ja vapaa-ajantoimiala, nuorisopalvelut
PL 5000, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
p. 09- 310 89 144, 041 -5121 707


Kategoria:
Työ ja työelämä
[fbcomments]