Helsingin bussiaikataulut

Aloite saapunut 4.3.2022

 

Hei!
Moni nuori menee kouluun joka aamu bussilla. Matkat voivat vaihdella vartista jopa selvästi yli tuntiin. Osana ongelman ratkaisua voisi olla bussiaikataulujen muuttaminen. Useimmat bussit, esimerkiksi omalla koulumatkallani, menevät kerran kahdessakymmenessä minuutissa, ja ovat usein myös myöhässä. Vaihtoehtoinani on siis: ole koululla 15 minuuttia ajoissa tai 5 minuuttia myöhässä.
Tämän takia ehdottaisin, että varsinkin pidempää matkaa menevät bussit (esim. 53 Arabianranta-Uusimäki tai 69 Kamppi-Jakomäki) liikkuisivat kymmenen minuutin välein. Jos näin olisi, turha bussipysäkeillä seisoskelu, ja paikoista myöhästely vähenisi huomattavasti, ja parantaisi monen nuoren elämänlaatua.

Tämä tuokin meidät toiseen asiaani; bussipysäkit. Varsinkin talven aikaan bussipysäkeillä ei ole mukavaa seistä. Liikenne pauhaa vieressä, joku tupakoi metrin päässä ja minnekään ei voi paeta lumisadettakaan. Myös lumen ja muun siivoaminen bussipysäkeiltä on turhan harvinaista. Ei ole mukavaa seistä roskien ja lumen keskellä pienen katoksen alla. Tästä mieleeni tulivat myös bussipysäkit, joilla ei ole katosta ollenkaan. Ymmärrän, että jokaiselle pikkutielle ei voi pystyttää katosta, ja laittaa roskapönttöä viereen, mutta on monia tiheässä käytössä olevia pysäkkejä, joihin katoksen lisääminen tai uuden roskiksen pystyttäminen ei haittaisi kenenkään elämää.

Joten, hyvä tätä lukeva henkilö, kiitos että luit tämän ja että välität nuorten mukavuudesta koulumatkoilla.

Sijainti:
Helsinki
Tila:
IN_PROCESS
[fbcomments]