Ydinryhmä 2014: Kuluneen kauden tunnelmia

Pyysimme Ruudin ydinryhmää 2014 kertomaan mielen päällä olevia fiiliksiä kuluneesta kaudesta. Esimerkiksi ”Mitä opin?”, ”Mikä haastoi?”, ”Mitä jään kaipaamaan?” ja ”Mikä oli parasta?” toimivat apukysymyksinä.

pilvi

”Meillä on ollut mahtava joukko tekemässä näitä mahtavia juttuja”, toteaa Roope Rytkönen. Kaikkien ryhmän jäsenten vastauksissa toistuukin ryhmän merkitys; ”Mahtavaa”, ”yhteishenki” ja ”uudet ystävät” ovat toistuvia teemoja.

Erityisesti yhteisistä ponnisteluista on jäänyt mieleen huhtikuussa järjestetty päättäjämiitti, jonka teemat tuotti yksinomaan ydinryhmä. ”Oon edelleenkin ylpeä meidän päättäjämiittiponnistuksesta”, kertoo Henri Miettinen. Samaa mieltä on Helmi Rantala: ”Parasta oli tavata kuntapäättäjiä Päättäjämiitissä.”

Oppiminen mainitaan monessa vastauksessa. Helmi tiivistää asian hyvin: ”Kun koulussa yhteiskuntaopin tunnilla kuuntelee teoriapohjaista opetusta, saattaa tunnin jälkeen tuntua siltä, että ymmärsi asian. Tammikuussa meidän eteen lävähti ensimmäinen satsi kryptiseltä vaikuttavaa, stressihikeä aiheuttanutta kaupunkipolitiikkaa. Vaikka samat asiat oli opeteltu koulussa jo moneen kertaan, ymmärsin pian etten ollut oppinut asiasta todellisuudessa paljoakaan. Kuluneen vuoden aikana olemme ryhmässä päässeet perehtymään esimerkiksi kaupunkiin, kaupunkilaisiin, nuoriin ja vapaa-aikaan liittyviin asioihin aivan uudella tasolla. Olemme päässeet elämään niitä, emme vain lukemaan kirjasta.” Aatu Korhonen kuvaa ydinryhmässä toimimisen olevan ”vähän niin kuin harjoittelua osaksi demokraattista ja äänioikeutettua kansaa.” Okko Karvonen taas kertoo maailmankuvansa muuttuneen: ”Olen nähnyt asioita ihan eri näkökulmista ja eniten oppinut muilta ihmisiltä. Lisäksi tää vaikuttamistyö on aika uniikkia; ei melkein missään muualla pääse tekemään tällaista vaikuttamistyötä!”

”Mukavaa on ollut se kun on päässyt tutustumaan moniin ihmisiin”, kertoo kaksi vuotta mukana ollut Kasper Olenius. ”Olen saanut uusia ystäviä ja päässyt muuttamaan Helsinkiä. Vaikka muutokset eivät olekaan olleet mitenkään maailmaa mullistavia niin silti on tunne siitä, että on päässyt parantamaan joitain asioita. Vaikka maailmaa en olekaan vielä mullistanut, on ydinryhmässä toimiminen antanut minulle hyvän pohjan tehdä niin tulevaisuudessa!”

”Näiden ihmisten kanssa työskentely on ollut mahtavaa”, kertoo Eetu Vienonen. ”Jokaisella on ollut jotain konkreettista mitä on ajanut eteenpäin. Vaikka edetään hitaasti, sanoisin että edetään varmasti; ollaanhan me oltu mukana tekemässä hienoa tapahtumaa Narinkkatorille, tavattu apulaiskaupunginjohtajaa, lähetetty vetoomus kansanedustajille ja paljon muutakin. Ennen kaikkea Ydinryhmä on ollut hyvä oppimisympäristö. Joka puolella tapahtuu jotain josta suurin osa nuorista ei ikävä kyllä tiedä; uskoisin että meillä on keskivertonuorta enemmän tietoa. Ruuti on järjestelmänä vielä kehitysvaiheessa, mutta se kehittyy vuosi vuodelta.

Oletko 13-17 –vuotias helsinkiläisnuori? Haluatko sinä olla mukana kehittämässä Ruutia paremmaksi? Haluatko aitiopaikan helsinkiläiseen päätöksentekoon? Jos vastasit kyllä, asetu ehdolle Ruudin ydinryhmään 8.-28.9.2014. Aiempaa kokemusta vaikuttamistoiminnasta ei vaadita, vaan kuka tahansa voi lähteä mukaan, kunhan on valmis sitoutumaan vuoden toimintakauteen. Asetu ehdolle täältä!

Lue lisää ydinryhmästä täältä.
Lue myös Amir Benatian blogikirjoitus kahdesta kaudesta ydinryhmässä.