Voiko osallistuvaa budjetointia toteuttaa kulttuurisin keinoin?

Voiko osallistuvaa budjetointia toteuttaa kulttuurisin keinoin? Roihuvuoressa uskotaan, että voi. Keskiviikkona 18.5. pyörähti käyntiin ensimmäinen ”kulttuurirubu”, jossa nuoret pääsivät tuottamaan tietoa teatteriesityksen muotoon rakennetussa tapahtumassa. Ensimmäisen päivän aikana tapahtumassa kiersi vuorollaan useita alueen yläkoulun luokkia opettajineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jokainen ryhmä aloitti puolentoista tunnin mittaisen matkansa taustatarinalla ja Herttoniemen historiaa taustoittavalla lyhyellä videolla. Videolla kerrottiin Carl Olof Cronstedtista (1756-1820), Ruotsin merivoimien vara-amiraalista joka omisti aikoinaan Herttoniemen kartanon kahteenkin otteeseen. Taustatarina toimi pohjana päivän teatterielämykselle. Yhteisessä aloituksessa ohjaajat valovat nuoriin luottamusta siihen, että he ovat kaikkein parhaita asiantuntijoita siinä, millaista on elää nuorena tässä ajassa ja paikassa. Kaikille annettiin myös mahdollisuus osallistua juuri sillä teholla ja syvyydellä, jonka itse koki juuri siinä hetkessä itselleen mahdolliseksi. Kuitenkin: ”Niin paljon kuin itse annat, voit myös saada.”

Seuraavaksi siirryttiin teatteri Tuikkeen saliin rakentamaan aistiteatteriin. Kaikki osallistujat saatettiin silmät sidottuina omalle paikalleen istumaan ohjeistuksen jälkeen. Ovella teatteriryhmä Gran Biancan nuoret kuiskivat osallistujien korvaan ajatuksia herättäviä fraaseja: Mistä me tulemme? Minne me menemme? Osallistujilta pyydettiin ainoastaan sitä, että he keskittyvät omaan kokemukseensa ja antavat muille rauhan. Vaikka osallistujilla oli halutessaan mahdollisuus keskeyttää aistiteatteriin osallistuminen, ei kukaan tätä mahdollisuutta tarvinnut. Joku taisi tosin myöntää ettei malttanut olla hieman kurkkimatta, miltä huoneessa näytti..

Aistiteatterin jälkeen ryhmä jaettiin kahtia. Toinen ryhmä osallistui ensimmäisenä musapajaan, jossa nuoret saivat kehittää lennossa valituslaulun; mistä haluat valittaa? Mikä mättää? Samanaikaisesti toinen ryhmä tuotti sarjakuvia niin digitaalisilla kuin perinteisilläkin menetelmillä. Millainen on unelmiesi alue 2018? Millaista kulttuuria alueella on? Entä urheilua? Työpajan ohjaaja kertoi jälkikäteen olevansa erittäin tyytyväinen siihen, miten rohkeasti nuoret lähtivät tuottamaan tietoa alueesta myös sarjakuvan keinoin, vaikka ilmaisumuoto ei kaikille tuttu olekaan. Ryhmät vaihtoivat oman ohjaajansa kanssa myös pajaa päittäin siten, että kaikki pääsivät kulkemaan koko polun läpi.

Molemmat ryhmät pääsivät myös osallistumaan Gran Biancan lahjakkaiden nuorten toiseen tehtävään kulttuurirubussa. Osallistujille annettiin kynä ja paperia saatteella ”Jos sinulla olisi kaikki valta, mitä haluaisit itsellesi?” Moni nuorista kertoi olevan hankalaa ajatella itsekkäästi edes tälläisessä tilanteessa. Valmiit ajatukset ja toiveet sujautettiin oven alta viereiseen huoneeseen Gran Biancan jäsenille, jotka valitsivat umpimähkään toiveista kolme ja tulkitsivat niitä tanssin keinoin. Osallistujat saivat seurata esitystä pienistä kurkistusluukuista ja miltei kaikki seurasivatkin esitystä hipihiljaa keskittyen. Moni vaikutti pettyneeltä tyttöjen lopettaessa.

Viimeisenä tehtävänä ennen ulkotilojen auringonpaisteeseen siirtymistä osallistujat pääsivät kirjoittamaan runoselfien. Ensin täydennettiin yhdelle paperille mm. lempikukka, Suomen kielen kaunein sana sekä ensimmäinen ”ystävä” -sanasta mieleen tuleva adjektiivi. Näistä muodostettiin runoselfie, joka olisi voinut kuulua vaikkapa ”Olen kuin horsma kirsikkapuistossa chillaamassa, luotettava palomies tanssimassa. En räähkä, vaan aito rakkaus.” Runoselfiet jäivät osallistujille talteen, mutta ensin täytetyt paperit kerättiin RuutiBudjetin aineistoksi.

Puolentoista tunnin ilahduttava, ajatuksia herättävä ja paikoin varmasti myös haastava kierros KulttuuriRubussa päättyi auringossa, kun osallistujat kirjoittivat valmiiseen pohjaan oman käsityksensä toimintamahdollisuuksistaan alueella. Onko sinulla riittävästi mahdollisuuksia saada kavereita? Onko sinulla mahdollisuuksia vahvistaa taitojasi sinua kiinnostavissa asioissa? Mikä tukee / tukisi tätä? Lomakkeen täyttämisen jälkeen nuoret saivat kirjoittaa nimensä ”Herttoniemen historiankirjaan” sulkakynällä.

Viimeisen rutistuksen jälkeen nuoret siirtyivät piknikille lähipuistoon, jossa Nuorten ääni -toimituksen ohjaajat jututtivat heitä päivän annista. Mitä jäi käteen? Mikä mietitytti? Mikä ilahdutti? Osa osallistujista kertoi, että heille oli päivän aikana jäänyt tunne siitä, että heidän ajatuksiaan oikeasti haluttiin kuunnella. Ideoiden mahdollista toteutumista vielä jäätiin pohtimaan..

Voiko siis kulttuurisen nuorisotyön keinoin käsitellä osallistuvan budjetoinnin kaltaisia – joskus raskassoutuisiakin – asioita? Ehdottomasti ja selkeästi kyllä. Tämänkaltaisten menetelmien käyttö antaa nuorille aivan erilaisen ja mieleenpainuvamman kokemuksen kuin perinteisempien tiedonkeruumenetelmien pyörittäminen. Uskon myös vakaasti, että tällä tavalla on mahdollista saada myös sellaisia nuoria osallistumaan ja tuottamaan tietoa, jotka eivät välttämättä innostuisi esimerkiksi työpajatyöskentelystä keskustelun kautta. Toki uusien menetelmien käyttämisessä on aina se riski, että menetelmä itsessään vaikuttaa kerätyn tiedon laatuun ja määrään; tältä osin ei vielä voi vetää johtopäätöksiä tiedonkeruun osalta vaan asiaa täytyy arvioida vuoden lopussa. Eri menetelmillä kerätty tieto aiheuttaa tietysti myös omat haasteensa tiedon luokittelulle ennen seuraavaa osallistuvan budjetoinnin työvaihetta.

Kun seurasi koko päivän vierestä sitä, millaisilla fiiliksillä nuoret etenivät työpajan läpi sekä kuinka rohkeasti he osallistuivat eri vaiheissa, on riskien tai haasteiden kasvaminen ehdottomasti sen arvoista. Tätä lisää!

Teksti ja kuvat: Juha Kiviniemi, Ruuti-tiimi / Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus