Täällä tuoksuu Ruuti – vuoden 2016 vaalivalvojaiset

Kello 17.30, Ruudin ydinryhmän vaalivalvojaiset ovat pian alkamassa. Juontajat kihartavat hiuksiaan, ruoat on katettu pöydälle ja ehdokkaita on juuri infottu iltaa varten. Tulosten julkistamiseen on vielä kolme tuntia aikaa, mutta jännitys on jo käsin kosketeltava. Kello 20.30 saadaan tietää, millä kokoonpanolla ydinryhmä 2017 lähtee pitämään ääntä nuorten etujen puolesta Helsingin päätöksenteossa. Vaalivalvojaisia voisi sanoa koko […]

Ruudin ydinryhmä vuodelle 2017 valittiin – äänestysennätyksen saattelemana

Ruudin ydinryhmän vaaleissa 3.–17. marraskuuta valittiin 20 nuorta vaikuttamaan nuorille tärkeisiin asioihin Helsingissä vuonna 2017. Äänioikeutettuja olivat 24 000 iältään 13–17-vuotiasta helsinkiläisnuorta. Äänestysaktiivisuus nousi tänä vuonna ennätykselliseen 11,9 prosenttiin. Vilkkainta äänestys oli Länsi- ja Itä-Helsingissä. Malminkartanossa jopa neljännes kaikista äänioikeutetuista äänesti. Uudistetusta vaalikoneesta ehdokasta etsi lähes 1700 nuorta. Vaalivalvojaisissa Kultturiareena Gloriassa 17. marraskuuta tunnelma oli katossa, kun […]

Ruuti-koira Hurman vaalikoulu, osa 5: Tuleeko äänestysennätys?

#Ruuti-koira Hurman vaalikoulu, osa 5: Tuleeko äänestysennätys? Huomenna 17.11. on viimeinen äänestyspäivä! Vielä ehtii! Nostetaan äänestysprosentti ennätyksellisiin lukemiin! #Äänestä ja #vaikuta: ruuti.net #nuoret #helsinki #krut A video posted by Mun Stadi (@munstadi.fi) on Nov 16, 2016 at 4:42am PST Nostetaan äänestysprosentti ennätyslukemiin! Äänestä 17. marraskuuta mennessä!

Ruudin vaalivalvojaiset feat. Tuuttimörkö, Bizzyiam

  Oletko 13-17-vuotias helsinkiläinen? Äänestä nyt Ruudin ydinryhmän vaaleissa! Nuorten vaikuttamisjärjestelmä Ruudin ydinryhmän vaalit vuodelle 2017 huipentuvat vaalivalvojaisiin torstaina 17. marraskuuta klo 18-21 Kulttuuriareena Gloriassa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Nuoret tekevät parempaa Helsinkiä! Tule tapaamaan rohkeita ja inspiroivia nuoria, jotka ajavat ensi vuonna helsinkiläisnuorten asiaa. Mukana nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio. Lavalle nousevat illan aikana myös räppärit […]

Ruuti-koira Hurman vaalikoulu, osa 4: Ketä mä äänestäisin?

#Ruuti-koira Hurman vaalikoulu, osa 4: Ketä mä äänestäisin? Tarvitaanko kouluihin unisex-vessoja? Mitä mieltä olet kasvisruoasta? Katso kuka Ruudin ydinryhmän vaalien ehdokkaista on sinun kanssasi samaa mieltä ruuti.netin vaalikoneesta! #Vaikuta ja #äänestä 17.11. mennessä ruuti.netissä! #ruuti #vaalit #nuoret #ydinryhmä #helsinki #krut A video posted by Mun Stadi (@munstadi.fi) on Nov 9, 2016 at 3:43am PST Tarvitaanko […]

Ruuti-koira Hurman vaalikoulu, osa 2: Vaalit alkaa!

#Ruuti-koira Hurman vaalikoulu osa 2: Vaalit alkaa huomenna! Tule tapaamaan ehdokkaita #RuutiExpo'on Helsingin kaupungintalolle huomenna klo 9 alkaen. Samalla voit jo äänestää! Ruudin vaaleissa 3.-17.11. valitaan 20 nuorta ajamaan nuorten asioita Helsingissä vuonna 2017. #ruuti #krut #vaalit #ydinryhmä #krutexpo #äänestä #vaikuta A video posted by Mun Stadi (@munstadi.fi) on Nov 2, 2016 at 6:43am PDT […]

Tutustu Ruudin ydinryhmän 2017 vaalien ehdokkaisiin!

Ruudin ydinryhmän vaalien ehdokkaat kävivät haastateltavina RuutiExpossa 3.11. Helsingin kaupungintalolla. Äänestyspaikalla riitti kuhinaa koko päivän! Tutustu ehdokkaisiin ehdokasgalleriassa ja -chatissa. Vaalikoneen tekemällä pääset jyvälle siitä, mitä ehdokkaat ajattelevat esimerkiksi unisex-vessoista, nuorten vaikuttamismahdollisuuksista ja kouluruotsista! Äänestäminen onnistuu helposti ruuti.netissä 17. marraskuuta saakka.

RuutiExpo vaikuttaminen nuoret

”Nuoret ovat tämän päivän päättäjiä, ei vasta tulevaisuuden” – YK:n nuorisodelegaatti Sonja Huttusen vinkit vaikuttamiseen

Sonja Huttunen on tämän vuoden YK:n nuorisodelegaatti, jonka tehtävänä on viedä suomalaisten nuorten ääntä kuuluviin YK:ssa. Suomessa Huttunen vaikuttaa eduskunta-avustajana. Kysyimme RuutiExpoon osallistuvalta Huttuselta, mitä vaikuttaminen on. Nuorten vaikuttamistapahtuma RuutiExpossa 3. marraskuuta Helsingin kaupungintalolla Sonja Huttunen on mukana YK-nuorten pisteellä. YK-nuorilla on tapahtumassa erilaisia aktiviteetteja, joilla herätetään nuoria kertomalla esimerkiksi, millainen on pakolaisen matka ja […]

Ydinryhmän vaalit tulevat – löydä ehdokkaasi ja äänestä!

Tökkiikö kouluruoka? Puuttuuko alueeltasi harrastusmahdollisuuksia? Rajoittavatko bussilippujen hinnat liikkumista? Tuntuuko ettei nuorten mielipiteitä kuulla? Nyt on aika vaikuttaa. Marraskuussa valitaan jälleen uusi Ruudin ydinryhmä, 20 nuoren porukka, jonka tarkoitus on ajaa Helsingissä nuorten asioita. Äänioikeus Ruudin ydinryhmän 2017 vaaleissa on kaikilla vuosina 1999-2003 syntyneillä helsinkiläisillä. Äänestys alkaa 3.11. kello 8 ja päättyy 17.11. kello 20. […]

Ydinryhmässä et pääse tylsistymään

Kerron teille nyt kohokohtia kaksi vuotta kestäneeltä Ruuti-uraltani. Olin 13-vuotias, kun hain ydinryhmään ensimmäistä kertaa. Apunani oli Kannelmäen nuoriso-ohjaaja. Jännittävintä siinä oli, etten tiennyt tarkkaan, mitä olin tekemässä. Olin kuullut Ruudista vain paria viikkoa aikaisemmin, kun olin ollut RuutiBudjetti-työpajoissa Kannelmäen nuorisotalolla. Vaalit, RuutiExpo mukaan lukien, oli outo kokemus. Muistan kuinka meillä oli nutalla niin sanottuja […]