Uusi katutaidepaku

Keväällä Arabian katufestivaaleilla nousi meidän nuorten keskuudessa idea uudesta liikkuvasta mediamatkailuautosta jota käyttäisi Hattumedia ja Katutaidetoimisto Supafly. Olisi pitänyt koputtaa puuta sillä jo ikääntynyt katutaidepaku lähti eläkkeelle syksyn alkupuolella. Silloin aloimme pohtia yhden työntekijän kanssa toden teolla uutta autoa ja keväällä noussut matkailuauto idea nousi pinnalle. Asiaa tutkittuamme totesimme että matkailuauto on meidän tarpeisiin ehkä vähän liian iso, mutta idean innoittamana vastaan tuli retkeilyauto.

Retkeilyauto olisi todella hyvä mm. Hapen mediatoimintojen käyttöön talvella Hattumedian media hommiin ja kesällä Katutaidetoimisto Supaflyn maalaustapahtumiin, Sillä siitä löytyisi ohjaamo, ”Keskitila” varustettuna 4-6 penkillä sekä taittuvalla pöydällä mikä toimisi taukotilana tapahtumissa, videon editointihuoneena suoraan paikanpäältä ja miksi ei vaikka monikamera ajojen ohjaamona suorissalähetyksissä. Auton takaosasta löytyisi sitten tietysti tilava takakontti mihin mahtuisi mm. mediatoimintojen isot kuljetuslaatikot, kuin liikenteen ohjaukseen tarkoitetut aidat ja liikennemerkit.

Nyt me pyydetään teitä PÄÄTTÄJÄT/VIRKAMIEHET mahdollistamaan tämä meidän unelma! Jos teidän päätökset ja meidän suunnittelu tässä auttaa olisimme erittäin kiitollisia tästä me meinaan tarvitaan uusi kuljetus-/kulkupeli!

Ystävällisin terveisin:
Ville Nordström
ville.nordstrom(at)live.fi
ville.nordstrom1(at)gmail.com

Kuva: Supaflyn Flickr: https://www.flickr.com/photos/supaflynet/15070309160/in/album-72157644313144388/

Sijainti:
Happi, Helsinki
Tila:
PROCESSED
Vastaus:

Hei,
tuollainen auto olisi todella hyvä ja tarpeellinen, sellaisen hankkiminen on tietysti kiinni rahasta. Ensimmäinen mieleen tullut rahoitusmahdollisuus ei onnistunut, mutta jatketaan mahdollisuuksien kartoittamista.
Ulla Laurio
Kulttuurisen nuorisotyön toiminnanjohtaja /Head of Cultural Youth Work
ulla.laurio@hel.fi
tel +358 (0)40 149 3584
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus / City of Helsinki Youth Department
PL 5000, 00099 Helsingin kaupunki /PO Box 5000, FIN-00099 City of Helsinki
Street: Hietaniemenkatu 9 B, 00100 Helsinki


Kategoria:
Kaupunki ja kaupunkiympäristö

Kommentit

comments