Nuorten palvelut keskustakirjasto Oodissa

Uusi keskustakirjasto Oodi avautuu pian (ja on varmaan avautunut siinä vaiheessa, kun joku tämän lukee). Olen innoissani siitä, mutta tuntuu, ettei nuoria olisi otettu kunnolla huomioon. Olen yrittänyt etsiä tietoa nuorten palveluista Oodissa, mutta jokaisessa paikassa on kirjoitettu vain, että nuoria on kuultu kirjaston kehittämisen aikana. Millään konkreettisella tavalla en ole huomannut erityisesti nuorille suunnattuja palveluita Oodissa.

Mielestäni tällaisessa keskeisellä paikalla olevassa “kaikille avoimessa olohuoneessa” pitäisi myös olla erikseen nuorisotila tai edes kartassa näkyvä nuortenosasto. Jos nuoret mainittaisiin edes jossain pienessä kohdassa, se nostaisi keskustakirjaston houkuttavuutta nuorten silmissä saman tien. Jos kaveriporukka miettii, minne mennä keskustassa, “kirjasto” ei kuulosta kovin hyvältä idealta, mutta “nuorten tila” on jo huomattavasti parempi. Jos nuoria nyt kuitenkin yritetään saada innostumaan tästä hienosta palvelusta nimeltä Oodi.

Erässä lukemassani Oodia käsitelleessä tekstissä sanottiin, että nuoria palvellaan koko kirjastossa. Se ei kuitenkaan ole mitään yleistä tietoa. Nuoria voi myös jännittää tai jopa pelottaa esim. avun pyytäminen vieraalta aikuiselta, johon ei muuten saa mitään kontaktia. Oodissa tulee varmasti olemaan todella paljon henkilökuntaa, joten muös sen kannalta erityisesti nuoria varten siellä olevat selkiyttäisivät tilannetta. Mielestäni Oodin mainontaa pitäisi myös kohdistaa nuorille ja saada heidät innostumaan Oodista.

Tiivistettynä: Nuortenkirjaosasto, nuorisotila ja nuorille suunnattua tekemistä Oodiin ja lisää tiedotusta erilaisista mahdollisuuksista.

Tila:
IN_PROCESS
Vastaus:

Asia on vireillä: Diaarinumero HEL 2018-012730

Lisätiedot: Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054, leena.mickwitz(a)hel.fi


Kategoria:
Vapaa-aika ja harrastukset

Kommentit

comments