Nuorisotalo auki viikonloppuna.

Hei. Olen Phumin Kailo, yksi nuoriso kävijä. Minulla olisi toivomus, että miksi nuoriso-talot eivät ole auki viikonloppuisin? Miettisin ett jos nuorisotalo ei olisi joka arkipäivä auki vaan, että olisi viikonloppuna auki. Hyvin moni nuori on yleensä tylsistynyt viikonloppuisin, joten miksi nuta ei vois olla auki, koska nutalla on kaikki.

Tila:
PROCESSED
Vastaus:

25.6.2018

Aloitteesi nuorisotalojen pitämisestä auki viikonloppuisin

Hyvä Phumin

Pyysin aloitteesi johdosta selvitystä nuorisopalveluista. Aluepäällikkö Katri Kairimo kertoi minulle, että Helsingissä on nyt keväällä ollut sään­nöllisesti avoinna 36 nuorisotilaa perjantai-iltaisin, lauantaisin on avoin­na ollut 13 tilaa. Lisäksi lauantaisin on ollut muutamia tiloja avoinna kerran kuussa. Kaikkia nuorisotiloja ei ole voitu pitää avoinna viikonlop­puisin. Henkilökuntaa ei ole ollut niin paljon, että se olisi ollut mahdollis­ta. Nuorisotilat ovat myös eri alueilla toimiville järjestöille tärkeitä paik­koja, joten osa ajoista on varattu niiden käyttöön.

Osassa nuorisotiloja nuoret ovat ottaneet itse vastuuta nuorisotalojen avointen ovien toiminnasta. Tätä toimintaa kutsutaan vertaisohjaajatoi­minnaksi tai vertsutoiminnaksi. Kettutie on yksi tällaisista tiloista, ja se onkin säännöllisesti auki viikonloppuisin.

Aloitteestasi ei käy ilmi, onko sinulla mielessä joku nuorisotila, jonka haluaisit erityisesti olevan avoinna viikonloppuisin. Jos haluat vaikuttaa suoraan jonkun tilan aukioloaikoihin, niin Katri pyytää sinua laittamaan viestiä suoraan hänelle tai soittamaan. Tavoitat Katrin joko sähköpostil­la katri.kairimo@hel.fi tai taas elokuussa puhelinnumerosta 041 512 1710.

Kiitän sinua aloitteestasi ja toivotan sinulle oikein mukavaa kesää!

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054, leena.mickwitz (a) hel.fi

Nasima Razmyar,
apulaispormestari


Kategoria:
Muut aloitteet

Kommentit

comments